Tottelevaisuuskoulutus

Tottelevaisuuskoulutuksen (toko) tavoite on opettaa koiralle miellyttävää ja hallittua käyttäytymistä sekä koiranohjaajalle oikeaa ja asiallista koiran käsittelytaitoa. Pentukurssilla harjoitellaan ohjaajan ja koiran välistä yhteistyötä ja opetellaan kaikille koirille tärkeitä arkielämän perustaitoja. Sekä pentukurssi että tottelevaisuuskoulutus antavat hyvän pohjan muiden lajien mielekkäälle harrastamiselle.

Kursseja ja koulutuksia järjestämme keväisin ja syksyisin vakiokoulutusryhmien lisäksi. Näistä löydät lisätietoja tokoryhmät-sivulta.


ANNA NIMETÖNTÄ PALAUTETTA

Anna vapaata palautetta tai esitä toiveita Hiiden Haukut ry:n tottelevaisuustoiminnalle TÄLLÄ LOMAKKEELLA. Kaikki palaute on nimetöntä ja sitä hyödynnetään toiminnan kehittämiseen. 

Kiitos palautteesta.


Koulutusryhmien ja kurssien vastaavat

Kurssitarjonta ja ALO-EVL -vakiotreeniryhmien tiedustelut Heli Nikander heli.kristina75@gmail.com 

TOKO-koe -tiedustelut Kati Kyllönen hihatoko@gmail.com